MYYTÄVÄT YRITYKSET

Haetaan yrittäjää tunnelmalliseen Ravintola Kaks Ruusua Oy:n

Eläkkeelle siirtyvät yrittäjät etsivät Varkaudessa keskustassa upeassa vanhassa Thomé-veljeksien suunnittelemassa Kansankeittiössä sijaitsevalle Ravintola Kaks Ruusua Oy:lle uutta yrittäjää. Yrityksen nykyinen liiketoiminta koostuu lounasravintolan, juhlien järjestämisen, kokoustilojen vuokraamisen ja pitopalvelun liiketoiminnasta. Nykyiset yrittäjät ovat toimineet tiloissa jo 16 vuotta ja yrityksellä Varkauden seudulla on laaja vakiintunut asiakaspiiri sekä vankka liiketoimintaympäristö, jota tukee hyvä toimittaja- ja yhteistyöverkosto. Nykyiset liiketoiminnan osa-alueet tukevat hyvin toisiaan ja liiketoimintaa on mahdollista kehittää edelleen. 

Yrityksen tiloissa on 255 anniskelupaikkaa. Sali, jota käytetään lounasravintolana sekä isommissa tilaisuuksissa. Yrityksellä on lisäksi kolme erillistä kabinettia ja kaksi kokoustilaa pienempiä tilaisuuksia varten. Liikehuoneiston vuokrasopimus on neuvoteltavissa yhdessä yrittäjien kanssa.

Kauppaan sisältyy kaikki lounasravintolan sekä pitopalvelun kalusteet ja laitteet sekä vaihto-omaisuus. Yrityksellä on kolme kokoaikaista työntekijää. Näistä kaksi tekee keittiötyötä ja yksi töitä tarjoilijana. Työntekijät ovat motivoituneita ja sitoutuneita yrityksen toimintaan, ja heillä on pitkä työsuhdehistoria yrityksen kanssa.

Verkkosivut: www.kaksruusua.fi/etusivu

Liikevaihto: n. 600 000 €, joka laski korona-aikana merkittävästi, mutta on palautunut lähes ennalleen.

Kaupan muoto: liiketoimintakauppa, joka sisältää käyttö- ja vaihto-omaisuutta

Kauppahinta: Kauppahinta 200 000 €, josta osa voi olla tulokseen sidottua jälkikauppahintaa. Jälkikauppahinta voidaan jaksottaa 2 – 3 vuoden ajalle.  

Tämä on erinomainen tilaisuus uudelle ravintola-alan yrittäjälle sekä yritykselle, joka haluaa laajentaa nykyistä liiketoimintaansa alalla. Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja ja järjestääksesi yksityisesittelyn. Sovi tapaaminen lounasaikaan niin pääset rupattelemaan ruuan äärellä ja tutustumaan ravintolan toimintaan yhdessä yrittäjän kanssa.

Yhteystiedot:

Niko Knuutinen
palveluvastaava
p. 050 560 0604
niko.knuutinen@yrittajat.fi
Savon Yrittäjät ry., Jatkis-palvelu
Yhteydenotot puhelimitse arkisin klo 12-16 välillä ja sähköpostitse kaikkina aikoina.

Tai ota yhteyttä suoraan yrittäjään

Pekka Kinnunen
yrittäjä
p. 0400 460 085
pekka.kinnunen02@gmail.com

Pyydä lisätietoja
Pohjois-Savo | Majoitus- ja ravitsemistoiminta (tol I)

Tiedot päivitetty: 24.08.2023

« Takaisin