MYYTÄVÄT YRITYKSET

Yrittäjäksi Rääkkylän Paksuniemeen


 

Paksuniemen kesäkeitaan nykyiset yrittäjät Jouni & Tomi astuivat ruoriin vapusta 2012 nuutuneeseen paikkaan, jossa oli seinällä peili, eipä juuri muuta.

Slogan ”Paksuniemi on POP!” alkoi kuitenkin heti kiiriä satamalaitureilla ja veneilijät äänestivätkin Paksuniemen koko Suomen parhaaksi vierassatamaksi jo vuonna 2013.  Joka vuosi on keksitty jotakin uutta iskevää ja vieraiden määrä on vakiintunut 15-20.000 välille. Runsaan asiakasvirran ansiosta alueelle on saatu myös muita toimijoita, tärkeimpinä Kontion Kala ja Paksuniemen kesäteatteri, joka järjestää runsaasti ohjelmatarjontaa. Puskaradio on toiminut kaikki vuodet, samoin lehdistön ja radion kiinnostus on ollut suurta. Näin ollen markkinointiin ei ole jouduttu satsaamaan suuria summia.

Kyseessä on elämäntapatyö, jolloin kesäsesonki vedetään pitkää päivää ja talvella voi ottaa rennommin tulevaa suunnitellen. Kyytiin pääsee heti, avaimet käteen, alkuvalmistelut ja kassakone vaan laulamaan.  Jouni & Tomi auttavat tarvittaessa työntekijöiden rekrytoinnissa ja heiltä saa konsultointiapua vahdin vaihtuessa -  tehdään jatkajille aloittaminen näppäräksi ja mahdollisimman sujuvaksi.

Logistiikkahankkeen myötä (meneillä parhaillaan) alueen ilme ryhdistyy ja sinne saadaan selkeät paikoitusalueet. Karavaanaribuumiin on vastattu sähköpaikkoja lisäämällä. Paksuniemi on myös mukana Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittämishankkeessa 1.8.2023-31.12.2025 (Heinävesi, Liperi ja Rääkkylä). Lisäksi kesälle 2023 on kehitetty kansainvälinen matkailutuote yhdessä Karelia Cottagesin kanssa. ”Maahinen & Vesihiisi - melotaan, pyöräillään, syödään ja saunotellaan”. Kolin Panimo on myös hyvä yhteistyökumppani - jo vuosia meillä on ollut myynnissä ”Paksut Pojat” olut ja siideri, jotka vetävät hyvin myös ulosmyyntituotteina.

Yritys ja yrittäjät ovat saaneet toiminnastaan useita tunnustuksia. Näistä tärkeimpiä ovat koko Suomen vuoden vierassatama 2013 (Suomen Purjehdus ja Veneily ry-veneilijöiden äänestys ) , Vuoksen vesistön paras vierassatama  ( Kuopion pursiseura Ry) perheveneilyn edistämisestä, Vuoden yrittäjäpalkinto 2016 ( Rääkkylän yrittäjät Ry.), Yksinäisyyttä vähentävä teko – Paikka, johon jokainen on tervetullut sellaisena kuin on ( Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ).

Jouni & Tomi ovat ruorissa vielä tämän kesäkauden, joten kannattaa ottaa yhteyttä, pyytää lisätietoja ja sopia tapaaminen Paksuniemeen. Paksuniemen yrittäjillä on koko ajan monta lankaa käsissä, joka tekee hommasta haasteellista mutta myös palkitsevaa. Aina jostakin tulee myyntiä olosuhteista huolimatta. Parasta työssä ovat asiakkaiden iloiset ilmeet ja tarinat- lisäksi liiketoiminta on vielä hyvin kannattavaakin.

Ystävällisin terveisin Paksut Pojat Jouni & Tomi

Pyydä lisätietoja
Joensuun seutu | Majoitus- ja ravitsemistoiminta (tol I)

Tiedot päivitetty: 29.08.2023

« Takaisin